- Asioista tulee viestiä innostuneesti, ihmisten kielellä ja parhailla käytettävissä olevilla välineillä.
Karoliina Malmelinin viime vuonna julkaistun teoksen perusteemoja on asia, että viestintää ei enää tehdä keskusjohtoisesti, vaan viestijöitä on paljon, ja he saavat toimia itsenäisesti. Jokainen seurakuntalainen on viestijä, työntekijöistä ja luottamushenkilöistä puhumattakaan.
Malmelin esittää hätkähdyttäviä lukuja erityisesti verkkoviestinnästä. Yksittäisellä Facebookin Kirkko Suomessa -sivulle tehdyllä päivityksellä on ollut suurimmillaan 83.000 lukijaa. Myös tiedot verkkoviestinnän monipuolisuudesta yllättävät. Esille tulevat verkon käyttö niin julkiseen keskusteluun kuin suojattuun kahdenkeskiseen sielunhoitoonkin.
Viestinnän ammattilainen kertoo myös varoittavia esimerkkejä epäonnisesta tavasta kertoa sanomaa. Malmelin tuo esille 99 prosentin säännön. Kristillisen viestinnän sisällöstä 99 % on suunnattu kirkon aktiiveille ja vain yksi prosentti niille, jotka eivät koe olevansa kristillistä sisäpiiriä. Noin sivukysymyksenä: onkohan selvitetty, miten suurilevikkinen, sinällään mainio Kirkkotie-lehtemme tavoittaa muut kuin seurakunta-aktiivit?
Malmelin tuo esiin myös henkilökohtaisen viestinnän merkityksen, kuten hissipuheen. En muuten aiemmin ole tullut ajatelleeksikaan tätä itsestäänselvyyttä, hissipuheen käyttöä seurakunnan viestikapulana.
Karoliina Malmelinin Seurakuntien viestintäkirja on opas jokaiselle viestijälle, niin työntekijälle, vapaaehtoiselle kuin riviseurakuntalaisellekin. Kirja ei ole viestinnän ammattilaisen kirjoittama vertaisilleen ja kollegoilleen, vaan suunnattu myös luottamusväelle ja seurakuntien työntekijöille.Teos on myös Joensuun pääkirjastossa.
***
Kirjoituksen otsikko on mukaeltu lainaus Malmelinilta; iskevä esimerkki epäonnisesta viestistä, jota mainiosti täydentäisi takkaryhmän kokousteema: ihmetellään, miksi uusia ihmisiä ei saada mukaan.
Seurakuntayhtymämme ja seurakuntien viestintä- ja muista suunnitelmista on tietoja täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti